sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Voimistelupäivät 2015

Kilpa mestikset 
Lauantaina lähdimme aamu viideltä kohti tamperetta. Harkka meillä oli jo 8.09 eli saimme ruveta lämppäämään melkein heti kisapaikalle saavuttuamme. Harkassa näkyi aamu väsymystä ja kisasuoritukseen jäi vielä parannettavaa! Harkan jälkeen katsoimme muiden harkkoja ja samalla laitoimme hiuksia ja meikkejä. Kisa suoritukseen aloimme lämpätä noin tuntia aikaisemmin. Olimme ihan tyytyväisiä suoritukseen mutta pieniä eriaikaisuuksia tuli kuitenki tuloksena A-kategoria ja kolme bonusta näin ollen pääsimme sunnuntain finaaliin.

Finaali päivä 
Aamulla heräsimme noin puoli kahdeksan kävimme syömässä ja lähdimme bussilla kisapaikalle.
Rupesimme heti lämppäämään harkkaa varten. Harkka suoritus meni ihan hyvin mutta henkilökohtaisia virheitä tuli. Teimme ennen kisasuoritusta ohjelmaa ja omia kokeiluja, olimme tyytyväisiä suoritukseen. Pisteitä saimme Tv:4,87 AV:4,25 EXE:8,13 yhteensä 17,25 pisteemme sisälsivät kaikki neljä bonusta näillä pisteillä voitimme 12-14kilpasarjan mestaruuden. Onnea myös onette jr ja nikhi01.
Tähän on hyvä lopettaa 12-14 sarja.






















torstai 4. kesäkuuta 2015

Komia Cup

Lauantaina kisasimme oman seuramme järjestämässä Komia Cupissa. 
Aamulla hyvin nukkuneina saavuimme kisapaikalle noin yhdeksän aikaan. Ennen harkkaa saimme jo laitettua kisakampauksia joita jatkoimme harkan jälkeen. Harkkasuoritus meillä oli hieman yli kymmenen, joka meni ihan hyvin. Pieniä henkilökohtaisia virheitä vielä jäi joita korjailimme harkan jälkeen. 
Kisat alkoivat vasta yhdeltä. Meidän suoritusvuoro oli vasta 28. ja tauon jälkeen, joten ehdimme hyvin kannustaa muita joukkueita. 
Pian tulikin jo aika aloittaa lämppä ja valmistautuminen kisasuoritusta varten.
Suoritus meni ihan hyvin, josta tuloksena kategoria A sekä bonusta ryhdistä. 
Pääsimme myös palkinnoille Lidia Y:n ja Valerian kanssa
Palkintojenjaon jälkeen otimme myös kuvia, joista osa tässä.

Onnea myös kaikille muille mitalisteille! :)


Jnv cup

Lähdettiin sunnuntai aamuna aikaisin pikkubussilla kohti Jyväskylää. Bussissa yritimme meikata vähäsen, vaikka tie olikin mutkikas. Kisapaikalle päästyä aloimme heti lämppäämään harkkasuoritukseen. Harkka meni ihan hyvin. Suorituksemme oli 2. kisassa, joten aikataulu oli tiukka. Meikattuamme menimme jo laittamaan pukuja päälle. Alkumarssiin emme ehtineet, koska aloimme valmistautumaan suoritukseen. 
     Suorituksesta olimme ihan tyytyväisiä, mutta ilmaisussa jäi parannettavaa! Odottelimme tuloksia jännittyneesti! Saimme A-kategorian ja bonuksen. Suorituksen jälkeen kävimme syömässä. Loppu ajan seurasimme kisoja.
Tiukan kilpailun jälkeen, pääsimme palkintojenjakoon. 
     Lähdimme kohti Seinäjokea mitalit kaulassa. Matkalla pysähdyimme syömässä. 
Onnea mitalisteille!

Tässä vielä kuvia!



Nähdään Tampereella Voimistelupäivillä 6-7.6 !:)